Siirry takaisin ylös

Uutiset

Leskiäidin tyttäret (2006)

Leskiäidin tyttäret

PMMP-teos Leskiäidin tyttäret ilmestyi kauppojen hyllyille keskiviikkona 15.11.2006.

Biisin nimeä klikkaamalla voit hypätä suoraan kyseisen biisin sanoituksiin.

  1. Joku raja
  2. Kiitos
  3. Kesäkaverit
  4. Henkilökohtaisesti
  5. Taiteilia
  6. Päät soittaa
  7. Onko sittenkään hyvä näin
  8. Tässä elämä on
  9. Kohkausrock
  10. Leskiäidin tyttäret

Joku raja

San. Paula Vesala ja Mira Luoti

Aamulla tuntuu raskaalta pää.
Hiivin, kun en haluu herättää.
Sulla aikaa jäädä lepäämään,
vapaapäivä.

Pikakahvi ei auta mitään:
kolmenkin kupin jälkeen väsyttää.

Menen suihkuun,
pesen hampaat
enkä meikkaa.

Varhain torilla vilkasta jo.
Vanhat odottaa, aukeaako
lähipankin ovi ollenkaan,
niil on kiire.
Viimeisenä työpaikalla oon
– pitäisi vaihtaa yövuoroon.

Puen päälle työvaatteet.
Olen reipas.
Näitä päiviä on jo liikaa,
jokainen solu mussa huutaa:

Jos lyöt vielä kerran, niin minä tapan sut,
ja isken jollain millä sinäkin oot mua hakannut.
Mä astun harhaan taivaan tieltä
jonnekin pimeään, mut viedään sinne,
missä ei ees tarvitse nimeään.

Kaikki sanoo sävyyn säälivään:
oma vika kun tällaiseen jään,
mut en tiedä enää itsekään,
ketä pelkään.
En ole nainen, en yhtään mitään -
kidutettu eläin häkissään.

Olisitko hyvä mulle, jos mä oisin mukavampi?
Menen suihkuun valot päällä.
Sä et huuda enää koskaan.

Kiitos

San. Paula Vesala

Ehkä muistatkin mua,
etkä voi uskoutua:
kirjoittaa meistä nyt, kun
sun nykyinen on vihainen
eikä yhtään mua siedä.
Uniharhoissa nään sua,
niitä ei voi multa viedä.

Monta kertaa näin käy:
kaikki päälle ei näy.
Suutuit, kun et päässyt mun
suljettuihin huoneisiin,
tahdoit tietää, miksi aina
puuttui vielä palanen,
miksi harhailin ja väistin.
Voi, jos itsekin tietäisin.

Vaikka kaikki saa unohtua,
kiitos siitä, kun liiankin kauan jaksoit mua.
Huolit hulluuttas puolikkaan,
enempää en oo osannut koskaan antaakaan.

Yhtä pyytää jos saan
(vaikka niin ei oiskaan):
väitä, että oon ainutkertainen,
niin, että uskon sen,
toiset ei oo yhtä paljon.
Kukaan ei voi ylittää,
pakko jonkun silti välttää.

Kiitos, kun koetit ymmärtää.
Tiesin, siihen et pystyisi edes sinäkään.
Jos joskus liikaa muistankin,
juon vielä yhden, niin muistan taas
paljon huonommin.

Kiitos, kun huolit puolikkaan,
enempää en oo osannut koskaan antaakaan.
Ehkä muistatkin mua.

Kesäkaverit

San. Paula Vesala

Jopa on laiska, kepeämpi päivä,
sellainen, kun ei viitsi edes viheltää.
Jo pari iltaa vahingossa alla:
Lostarin kantisjuhlat pääsivät venymään.

Meri auringossa väreilee,
kiireettömät ohi kävelee,
ja laiturin nokassa syntynyt kohua:
on pari dokua veneessä luvatta.

Ja minä pyydän, olen pahan alku:
tuokaa suuri pullo halvinta mitä vaan.
Antony kieltäytyy, mut se on ainut,
jonka täytyy aikaisin mennä tutimaan.

Monta kivaa kesäkaverii,
koluttu miljoona terassii,
ja kokeiltu hupina, montako fisua
kannattaa kumota yhdessä illassa.
Tulee pari hyvää ideaa:
nyt jos aamuun asti dokataan,
niin noin puoli seiskalta,
kun aukee stadikka,
me ollaan uimassa bokserit jalassa.

En muista teidän sukunimiä,
voiko silloin sanoa ”ystävä”?
Sinä olet sellainen,
ole siinä lähellä, ota mua kädestä,
sinä ymmärrät minua.

On kuivin heinäkuu vuoden -55 jälkeen.

Kun uinnin jälkeen tulee kova nälkä,
me päätämme mennä taksilla hotelliin,
ja Hiltonissa väki paheksuu
et noi on pelti kiinni.
Höh. Otan pekonii.

Monta uutta kesäkaverii,
tällaista on ehkä olla nuori:
kerrankin unohtaa kaikki se vakava,
mitä on huomenna ja vittu ikinä.

Punaviini pilaa puseron,
mennään kaupungille,
ostan uuden paidan jostain.
Älä päästä irti, pidä kii.
Tällaista on ehkä olla nuori -
ilman huolta. Ota kädestä.

En muista teidän sukunimiä,
voiko silloin sanoa ”ystävä”?
Sinä olet sellainen, ihan siinä lähellä,
olen reppuselässä,
sinä ymmärrät minua.

On kuivin heinäkuu vuoden -55 jälkeen,
laulamme päivät halki.
Muistanko kaiken myöhemmin?

Henkilökohtaisesti

San. Paula Vesala

Taas sanottu on liikaa:
se kaikki paha, mikä kasvaa
sun mahanpohjassa
ja kai sydämessä sittenkin.

Oot niskan päällä melkein,
ja onnistujan elkein
varaat huoneen hotelliin -
meet yöksi muka sinne niin.

Henkilökohtaisesti oot Kristus itsellesi,
muut saavat armahdustasi odottaa,
ja sinä, Henkilökohtaisesti,
ainoa sanelija,
pääroolissa niin monen muun elämän.

Sä kavereita vaivaat,
kun tunnustaisit taivaat:
mitä tuli sanottua:
”sika! ” ja
”mä inhoon sua”.

Nyt sopisi jo soittaa;
riitely oli turhaa.
Heti haluaisit taas
ne lapset ja sen puutarhan.

Ja vielä hän
viimein kaikkeen ryytyy.
Joku muu erehtyy,
ja jossain ihastuu.
Löydät uuden uhrin, ruususuu,
tämä toistuu uudelleen.

Taiteilia

San. Paula Vesala ja Mira Luoti

Kuka on blääh ja ketkä on iih,
ketä on pakko nuolla,
kuka on vielä uskottava,
kenellä on päässä pissaa?
Ken on suvun kuuluisin taiteilija?
(Niitä kun on hirveen monta.)
Mikä musa on kaupallista
ja kenen taidenäyttely sontaa?

Olet työstänyt matskua,
sitä muistatkin mainostaa,
onko baskeri kallellaan, mitä, mitä?
Inspiraation lähteenä
ikiaikainen käppänä, joka ties:
maa on litteä.

Kolumnista sä voit lainata
pätevän, hienon lauseen,
sitä omana juttuna tarjota -
oma kehu tuskin haisee.
Et tosiaan siis ole tavallinen,
sullahan on hieno huivi, niinku,
ostettu New Yorkin Sohosta.

Voi että miten söpöä:
sinä haluatkin päteä
ja todistettavasti käyntikortissasi ”taiteilia”,
mut siitä puuttuu jii.
Unohditko, mitä opittiin, ala-asteella
kun kupattiin?
Jo silloin luki sinun käyntikortissasi
”taiteilia”.

Mut sulta puuttuu pää.
Sen olet unohtanut sisäistää.

Kuka on blääh ja ketkä on iik,
ketä on pakko nuolla,
kuka on vielä uskottava,
kenellä on päässä pissaa?
Vilkkuu kassista PAP ja Image,
Curtis on jo eloton, mut sä tunnet sen.

Olet työstänyt matskua,
sitä muistatkin mainostaa.
Onko baskeri kallellaan, mitä, mitä?
Inspiraation lähteenä tietty Brecht
ja sit Nietszcheä,
herran jestas oot tärkeä.

Merkkivaatteet sun kroppaas hyväilee,
jossain Kiinassa lapset hikoilee,
kutsuvieraana litkit merlot’ta,
luot kontakteja, annat heille pi-pi-pi-pi-pi-pi…

Päät soittaa

San. Paula Vesala ja Mira Luoti

Vihreässä mehukattitonkassa
sekoitettuna on satsi.
Äiti kysy:
”Mitä sul on repussa?”
- Perus jäähyväismatsi.

Koko kesä festaroidaan,
vaikka rahaa ei oo.
Kutsuin koko suvun rippijuhlaan,
oon nero!

Kaikkihan on liftanneet jo aiemmin,
miksi nyt ei tule kyytii?
Kokeillaan et isoin seisoo edessä -
ne ei nää et meit on viisi.

Käykin jotain mieletöntä,
päästään Sen Kahvilan bussiin.
Nyt ei kikatella,
ehkä ne tykästyy meihin.

Kohta melkein ollaan siellä.

Huolestuin vasta, kun sinä
osoitit kelloa.
Hei, me ei ehditä, Päät soittaa!
Älä rupea itkemään,
ota ote, nyt rynnitään.
Eturiviin on päästävä: Päät soittaa!

Herään vieraasta teltasta,
mihin jäänyt minun reppu?
Mutaisessa mehukattitonkassa
selvästi on joku jekku.
Eilen oli ehkä hauskaa.
Hukkasin kympin,
muistan hämärästi, että suutelin.

Eturiviin ja äkkiä! Päät soittaa!

Onko sittenkään hyvä näin

San. Paula Vesala

Kaikki hyvin on,
en ole erityisen onneton.
Joskus hetkittäin
mietin, onko sittenkään hyvä näin.

Pelkään sitä päivää,
kun sä kerrot löytäneesi viimein jonkun;
en aio hajottaa sun takiasi
tätä rakennelmaa.

Sillä mielessäni leikin:
jo tänäänkö lähtisin?
Näin sut liian myöhään.

Vai saavuitko vain liian aikaisin?
Nyt hetki on väärä kuitenkin.
En saa koskaan tietää
miltä tuntuisi,
jos pitelisit mua lujasti.
Saisin viipymään
kätesi kädelläni pidempään.
Hän kysyy: ”Mitä mietit nyt?
Oot pitkään itseksesi hymyillyt.”
Vastaan: ”En mitään!”
Kasvot kiveä, mutta sydän hyppää.

Joku päivä, kun roskat vien,
kävelen pois saman tien.
Näin sut liian myöhään.
Vai saavuitko vain liian aikaisin?
Nyt hetki on väärä kuitenkin.
En saa koskaan tietää.

Kun tänään lapset mä tarhaan vien,
mietin, että lähdenkin saman tien.
Näin sut liian myöhään.

Tässä elämä on

San. Paula Vesala

On mulla asiat joskus osuneet kohdalleen.
Se saattoi vahinko olla,
eikä tapahdu uudelleen.
Suru joskus käy, ja ikävää riittää;
kantaa laineet laivatkin.
Mistä mun pitäis ketäkin kiittää?
- Jossain on kai vastauskin.

Siskosta tuli jo äiti asuntolainoineen.
Ostin kadun mieheltä pyörän,
joudun nyt oikeuteen.
Joku toinen aina edellä
ottaa irti kaiken minkä saa.
Mulla kun ei oo mitä oottaa,
ei se paljon haittaakaan.

Tässä elämä on:
oma, kallis, ja tarpeeton.
Joki joutava laineillaan
mua lastuna vie mukanaan,
ja ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Pohjallakaan ei yksinään olla:
alakulo on seurana haikeuden.

Luulin ennen, että jossain
mitataan tarkalleen,
milloin on annettu liikaa jollekin kantaakseen.
Se on pelkkä harha, perätön luulo,
toiset hölmöt uskoo niin.
Jäävät hartiat väkevän, suuren,
pieneksi kuin heikonkin.

Miks kysyt, miten käytän
päivät jotka vielä saan.
Tiedätkö, mitä sieltä jostain sitten edes tilataan?
Enkä opi sanomaan, et kaipaan,
vaikka pyydätkin.

Joka tapauksessa kaikenlaista annetaan.

Kohkausrock

San. Paula Vesala

Ei mitään jää käteen,
tai vielä vähemmän,
ja vähemmän tänään kuin eilen ymmärrän:
on nätisti rivissä metsässäkin puut,
kai jonossa menee myös hirvet sekä muut.
Ei mitään jää käteen,
tai vielä vähemmän,
mut vähemmän tänään kuin eilen selitän.
Kai jonossa menee metsässä ketutkin,
ja takuulla sekaisin oon huomennakin.

Lastenlaulu valehteli väittäessään,
että auringossa aina varjo seuraa kulkijaa:
olenhan nähnyt, kuinka joskus aurinko voi paistaa
aivan pääni päällä, eikä silloin tosiaankaan
varjo lainkaan lankea.

Ei mitään jää käteen,
tai vielä vähemmän,
ja vähemmän tänään kuin eilen ymmärrän:
on nätissä rivissä istutetut puut,
ja levällään pihoilla lapsukaisten suut.
Ei mitään jää käteen,
tai vielä vähemmän,
mut vähemmän tänään kuin eilen selitän.
Kai jonossa menee metsässä ketutkin,
ja huomennakin olen sekaisin.

Tarja ihan kostoksikin paremmaksi pisti:
sil on äidin kiusaksi miehenä työtön pianisti.
Äiti itkee, miksi otettava on sellainen risti,
muutenkin on suita tarpeeksi tässä ruokittaviksi.

Koskaan ei enää tätäkään päivää
kahlata läpi uudestaan,
mutta se häly jää soimaan:
kaikuu, meteli kumisee, raikuu,
ja korvakäytävään juuttuu, unessakin vielä toistuu.
Hän saa vain siinä tapauksessa soittaa,
jos joku tomumajan jättää,
ja tänään puhelin soi.

Edenin kaakelit ovat vihertävät, valkeat,
ja se kloorivesi kirvelee silmää.
Minä osaan kellua, isä,
minä osaan kuplia, isä,
minua ei vieläkään kylmää.

Vedet tulee ihon läpi.
Olet unohtanut taas.
Nuku sinä kevään yli, hän odottaa veden takana.

Tätä teennäistä hymyä en voi pyyhkiä millään.
Jähmettyneenä poskipäät, vielä kiristyy lisää,
ja pahoittelet, kun et oikein osaa sanoa mitään,
mut onpa huono tuuri.

Leskiäidin tyttäret

San. Paula Vesala

Pelloilla hiljaa yhä liikkuvat linnut.
Kaikki onkin kynnetty turhaan.
Luulin, että kuolisin tänne.
Vaikein onkin vielä jatkaa.

Häviäisin sittenkin, jos nyt luovuttaisin -
tämän kaiken loppuun vien,
ja se olkoon lohtuni viimeinen.

Vaiettu oikeus:
otit armosi itse.
Tiedä, etten kertonut mistään. Koskaan.
Kivi kasvoi mun rintaan.
Hauta on jo luotu umpeen.

Ja nyt, kun ikuisuuden jälkeen
tänne on pakko palata,
kaikki näyttää pienemmältä
ja koivusta keinu puuttuu.

Päästä lähtemään,
auta lentämään,
vielä menisin taivaan taakse
ja kauas sinne jään.

Pihlajat on paikoillaan.
Ikkunasta katsoin tähtiä ja toivoin pääseväni
kauas pois niiden luo
– on myöhäistä pyytää niin.

On myöhäistä pyytää niin.

Jotenkin ovat silmätkin
vanhat jo aikaisin.
Joku muka pimeään kietoutuu,
tahtoisi varjoihin;
minä vaihtaisin kaiken pois,
raskas on kivi kantaa.
Vedenselät puhuisivat aamuisin,
kuinka on kaunis maa.

Videot

Kauppa