Platinajuhlat
Meillä oli lauantaina platinajuhlat. Levy-yhtiön mukavat miehet tarjosivat illallisen. Laitoimme oikein mekot päälle ja näin. Olihan se jännittävää, huomasi, että ei ole pitkään aikaan ollut ulkona kuin oman bändin kanssa. Puhui koko ajan liikaa ja liian kovaa. Ja kuten aina hölmöillä ihmisillä, joka toinen sana oli taas varmaan kirosana. Enkä usko, että kerroimme mistään muusta kuin keikkareissujen tapahtumista. Onneksi heilläkin oli kuulema uusi pleikkarille tehty musavisa, me pelataan sitä bussissa, pitää seuraavan kerran ottaa matsi yhdessä. Oikein hienot platinataulut tuli, Miran kanssa saatiin melko isokokoiset. Jori sanoi, että huolestun asioista, joista 110 prosenttia ihmisistä ei välitä tippaakaan. Se pitää varmaan paikkansa. Meillä oli mukava ilta. Perjantaina kohti Viroa Christian Forssin ja Indican kanssa. Eli ulkomaan valloitus on kysymyksessä.