Synttärit ja joku raja
Oli ehkä paras syntymäpäivä koskaan. Lutakon keikalla (mahtava yleisö!) 9.12. yleisö alkoi laulaa heti puolen yön jälkeen, henkilökunta toi kuohuviiniä ja jotkut olivat lahjojakin hankkineet! Sain meidän porukalta sikaihanan love records-kokoelman, joku toi kakkureseptikirjan, oli kortteja, valokuvia…
Sunnuntaina 10.12. kuvattiin video kappaleeseen Joku raja, eli Antti ajoi yöllä Jyväskylästä pois. Rintamäen Anttihan on toiminut nyt talvirundin 2006 meidän miksaajana. Roudaus oli valmis puoli kolme yöllä, sitten vasta päästiin matkaan. Puoli kahdentoista aikaan koko bändi sai raahattua ruhonsa kuvauspaikalle. Valtavan hieno meininki. Kiitos todella paljon kaikille mukana olleille.
Kuvausten loputtua ohjaaja Miikka Lommi ehdotti jotain iloisempaa yhteislaulua ja minä olin heti innokkaana yhteislaulajana riemuissani että hyvä idea! Ja että mitäs me nyt sit laulettais. Ja sitten kaikki alkoivatkin laulaa paljon onnea vaan. Hienommin ei synttäreitään olisi voinut viettää. Virallisestihan se päivä on juuri 10.12.
Mira oli vielä keksinyt, että illalliselle mars, eikä mihinkään kotiin nysvöttämään. Ja ihan parin tunnin varoitusajalla ystäväni tulivat syömään Eliteen (thaitheilijoille). Ja koko bändi. Olin hirmu onnellinen.
Miralla on sitten 28.2. synttärit. Pitäisi katsoa keikkakalenterista, missä me silloin ollaan vai ollaanko missään. Vitsi kun voisi hankkia sille sen preeriakoiran, mutta tykkääkö ne reissata vai onko se rääkkäystä niille?