Siirry takaisin ylös

Uutiset

Tapa tämäkin

On aikaa istahtaa hetki, Mira laulaa oven takana omia osuuksiaan. Päätimme nauhoittaa Taajama-kappaleen vielä kerran uudestaan. Tämä viikonloppu kökötetään taas Jorin kodin yläkerrassa.

Hullua, ollaan vaiheessa jolloin joihinkin biiseihin on vielä vaihtoehtoisia tekstejä ja joihinkin ei tekstiä ollenkaan. Mutta siis joku kappale saattaa kertoa ylioppilaasta TAI merimiehen ex-vaimosta. Tai mikä jottei molemmat seikkailisi samassa tarinassa loppujen lopuksi.

Luultavasti pidän tästä vaiheesta eniten. Että kappaleet valmistuvat mutta ovat vielä kesken, täällä otto otolta ja sointu soinnulta heräävät henkiin.

Kävin taas dubbailemassa yhtä Discomadot-nimistä piirrettyä, ja siitä on jonkinlaista promootiota edessä. Menen ainakin ensi torstaina Ylexille lätisemään Olavin kanssa siitä.

Mirasta tehtiinkin Taajaman säkeistöjen soololaulaja ja minä jäin yksin kertsiin. Oli niin puuduttavan kuuloinen yhdessä laulettuna, että piti vielä muuttaa kaikki mahdollinen. Hän lähettää terveisiä, että on ollut terveenä, ja näki Kanarialla joulupukin.

Videot