Ööh, koko kuvauspäivä oli jokseenkin hysteerinen. Lisäksi mainokseen leikatut replat tuntuvat ehkä lievästi sanottuna irrallisilta, juttu jatkui niin että Mira keksi että “onhan meillä se kirja”, eli kyseistä opusta olisi meidän keikka-autossa käytetty vessapaperina. Hihhih. Kirjan nimi on kai leikkimielinen sillä tavalla, että se ei tarjoa minkäänlaista kaavaa kuvien kera tyyliin “näin sinustakin voi tulla tähti”, vaan siinä on nimen omaan kerrottu musiikin tekemisen ja esittämisen todellisista taustoista ja arkirealismista. Tjaah. Mitäpä toisaalta tässä puhun ennen kuin omin silmin näen. Ohjaaja yritti joka tapauksessa saada meidät sanomaan latteuksia, kuten “äst, en kai jättänyt sitä kotiin” ja “löytyi!”, mutta emme luopuneet omasta visiostamme.

Maukka toi moottorisahan, rumpalimme ei päässyt paikalle koska oli hammaslääkärissä. Oltiin kuudennen kerroksen välikatolla (Radio Cityn ikkunasta pääsee sinne), merinäköala. Maukka lauloi myös. Mahtava mies. Paula sanoi ettei monitorista kuulunut mitään kun moottorisaha huusi niin lujaa korvan vieressä. Maukka: “Mä vedin kaheksan vuotta keikkaa enkä kuullut mitään ennen ku joku kerto mulle että on keksitty sellanenkin vempele ku monitori”.

Olimme karkauspäivänä keikalla Seinäjoella, ja hamekankaan toivossa kosin tarjoilijaa hotellissa. Ikävä kyllä poika sanoi kyllä eli en saanut ilmaista kangasta. Nyt oltiin sitten Seinäjoella yötä matkalla Kuortaneelta Raaheen, ja sama poika oli baarissa tarjoilemassa. Hän muistutti että olin kosinut, ja antoi pääsiäismunasta saadun leikkisormuksen. Jes! Ajattelin pistää lelun kiertoon seuraavana iltana Raahen keikalla, mutta unohdinkin sen nimettömään. Keikan jälkeen eräs mies, joka epäilee että olen sukua hänen isäpuolelleen, tuli onnittelemaan minua kihlauksen johdosta.